Yli 30 vuotta sitten, kun olin hieman vaahtosammutinta suurempi, vanhempani ostivat vanhan talon maalta. Sauna sijaitsi vanhassa navetassa ja talvisin sinne piti juosta hippulat vinkuen pihamaan poikki. Silloin talvet olivat vielä sellaisia kuin saduissa: kylmiä, runsaslumisia ja täynnä suden ulvontaa. (Saattoi se olla tuulikin).
Sittemmin askeettiseen elämäntapaan kyllästyneet vanhempani rakensivat taloon saunasiiven. Siihen loppui pihalla juoksentelu. Tällaisista asioista alkaa ihmiskunnan rappio, kun kaikki käy liian mukavaksi ja helpoksi.
Viime päivien sää on tuonut minulle nämä lapsuuden talvet mieleen. Lunta ja pakkasta on riittänyt. Sudet ovat kylläkin korvaantuneet supikoirilla. Isäni harrastaa niiden ruokkimista ja ottaa niistä kuvia harva se yö. Minun rottasotani ei ole mitään verrattuna rabiesta ja ekinokokkia levittävien turkislakin aihioiden hyysäämiseen.
Kanoilla on ollut mukavat oltavat kylmästä huolimatta. Isossa kanalassa on melkein liiankin lämmintä, sillä kestopehku pöhisee kuin entisen pontikkamestarin pannu. Joudun pitämään luukkua auki päivisin, etteivät kanat peräti grillaannu.
Näin optimaaliset olosuhteet aiheuttivat sen, että silkkikana Ässä rupesi jälleen hautomaan. Sisällä voi olla trooppista, mutta ulkona on pakkasta – mikä ihmeen hautomisaika tämä on olevinaan?
Olen jo mennyt sekaisin laskuissa, kuinka monta kertaa Ässä on yrittänyt hautoa. Joka kerta projekti on mennyt pieleen, kun munat ovat hajonneet. Ässän munat nimittäin ovat niin heikkokuorisia, että hajoavat pelkästä henkäisystä.
Toinen silkkikanamme, rumuuden multihuipentuma Pälvi Kalju sitä vastoin munii teräsmunia, joiden rikkomiseen tarvitaan kasapanos, eikä välttämättä sekään auta.
Tällä kertaa kävi niin, että en edes huomannut Ässän alkaneen hautomaan. Pesässä oli aina vuorotellen joko Pälvi Kalju tai Ässä, enkä viitsinyt häiritä niitä munimatouhuissa. Kuvio olikin niin, että Pälvi Kalju oli välillä käynyt munimassa ja Ässä oli lopun aikaa istunut hartaudella munien päällä.
Melkein viikon ehti tätä toistua, kunnes tajusin juonen. Munaratsia osoitti että Ässän alla oli kolme munaa: kaksi pälvikaljuperäistä ja yksi Ässän oma. Jälkimmäisen heitin sumeilematta pois, koska se olisi kuitenkin kohta mennyt rikki. Mädän kananmunan hajussa hautova kana on kaiken inhimillisen sietokyvyn tuolla puolen.
Jäämme siis jännityksellä odottamaan, syntyykö kahden viikon päästä lisää silkkikanoja. Kunpa niillä olisi edes nollaa suurempi älykkyysosamäärä. Ja kunpa ne olisivat kanoja. Edes puoliksi.
Villa Mallio 