Auton valot halkoivat Käsivarren Lapin kylmää säkkipimeyttä. Kello oli vasta neljä iltapäivällä, mutta maisema oli musta kuin ammattipoliitikon sydän. Ulkona oli kymmenen asteen pakkanen. Hanslankarin penkille syttyi valo: kännykän näyttöön tuli jokin ilmoitus. Joulupukki hamusi puhelimen käteensä. Jaaha, akkua jäljellä enää viisi prosenttia. Olisi pitänyt ladata puhelin Tromssassa. No, kotiin oli vain neljän tunnin matka.
Oli joulukuun ensimmäinen päivä. Joulupukki oli juuri viettänyt viikon Norjassa kalastamassa, niin kuin hän tekee joka vuosi ennen joulua. Kalastus on maailman toiseksi paras tapa valmistautua jouluun. Pukin vanha kaveri, vedenhaltija Ahti, oli epäreilun kotikenttäedun ansiosta nostanut merestä kilokaupalla lohta. Ahti oli sentään säälinyt Joulupukkia ja antanut hänelle kotimatkalle evääksi leppäsavustettua kirjolohta.
Tänä iltana Joulupukki saapuisi Korvatunturille ja saisi Ylitontulta raportin jouluvalmistelujen viimeisimmästä tilanteesta. Sitten pistettäisiin täysi höyry päälle, jotta kaikki valmistuisi jouluaattoon mennessä. Tuhmien ja kilttien lasten lista piti käydä läpi. Toivottavasti hajamielinen Karma faksaisi tänä vuonna listansa ajoissa, että saataisiin pahanmakuiset liköörisuklaat ja lämpimät villasukat oikeille vastaanottajille. Joinakin jouluina Pukin on ollut pakko arpoa, kun varma tieto on puuttunut. Se on aiheuttanut joskus mielipahaa ja ansaitsematonta hyvänolontunnetta lahjan saajissa, sillä eihän Joulupukki nyt mikään hemmetin selvänäkijä ole.
Yhtäkkiä auton moottorista alkoi kuulua outo kilkatus, jota seurasi äänekäs pamaus ja sitten lannistunut pihahdus – kuin Perussuomalaisten puoluekokouksessa. Varoitusvalot alkoivat välkkyä Fiat Punton mittaristossa. Pukille tuli mieleen hänen lempipeliautomaattinsa Rovaniemen Prismassa. Punton konepellin alta alkoi nousta savua. Niin ei peliautomaatti tehnyt.
– Voi lokakuun lanttuloora, tähänkö päätit hajota!
Joulupukki nousi autosta pimeälle tielle ja kirosi niin raivokkaasti, että lähistön kuusista varisivat neulaset.
Joulupukki kurkotti puhelimensa autosta ja napautti WhatsAppin auki. Hän selasi viestilistasta Ylitontun viestiketjun ja oli juuri näppäilemässä viestiä, kun puhelin sammui.
– Perkele! Milloin ne tekevät puhelimia, jotka kestävät pakkasta!
Joulupukki työnsi iPhonen taskuunsa. Onneksi takakontissa oli pilkkihaalarit ja taskulamppu. Joulupukki veti haalarit päälleen ja kiitteli mielessään, että suostui yhteistyöhön suomalaisen sukkahousufirman kanssa. Innovatiiviset, lämpötilan mukaan hoikistavat sukkahousut mahdollistivat kerrospukeutumisen niin, ettei tarvinnut näyttää Michelin-ukolta. Joulupukin imagoon toki kuului tuhti olemus, mutta olihan se ärsyttävää, kun normaalit talvivaatteet kiristivät päällä.
Joulupukki otti leppäsavustetun, rosépippurilla maustetun kirjolohipaketin evääksi. Pilkkihaalari kahisten hän lähti kävelemään E8-tien laitaa. Kaipa joku ajaisi kohta ohi, vaikka olikin perjantai-ilta.
Kaksi tuntia ja kymmenen kilometriä myöhemmin Joulupukki oli kohdannut vain porotokan ja jonkun takkuisen elukan, jota hän epäili sudeksi. Se oli kaikonnut, kun hän oli vahingossa röyhtäissyt sille. Rosépippuri pisti vatsahapot liikkeelle, tai sitten se oli tämä käveleminen, johon Pukki ei ollut tottunut. Liika urheilu on pahasta, joulupukilliset muodot häviävät äkkiä.
Yhtäkkiä tietä reunustavan harvan metsän siimeksestä välkkyi valo. Joulupukki valpastui. Oliko siellä talo? Joulupukki kohotti ketunkarvalakkinsa korvaläppää: aivan kuin kukko huutaisi.
Talo! Vihdoinkin!
Joulupukki lähti rynnistämään valoa kohti, risuista ja metrisestä lumihangesta piittaamatta. Muutaman sadan metrin päästä hän saapui vanhan rintamamiestalon pihapiiriin. Talon ikkunoista loisti lämmin, kutsuva valo. Talon oikealla puolella oli aitta ja vasemmalla puolella pieni, ränsistynyt navetta. Sieltä kuului kukon kiekunaa ja vaimeaa kanojen potpotusta. Navetan päädyssä oli aitaus, jossa oli pari poroa.
Joulupukki huokaisi helpotuksesta ja koputti talon ovelle. Kukaan ei tullut avaamaan. Pukki kokeili ovea varovasti. Se oli auki, mutta sen takana oli kuisti ja toinen ovi.
– Huhuu? Onko ketään kotona?
Joulupukki astui kuistille ja koputti eteisen oveen, mutta vieläkään ei kuulunut vastausta. Hän kokeili väliovea. Sekin oli auki. Pukki kurkisti sisään. Ei ketään. Hän astui sisään, riisui saappaat ja ripusti pilkkihaalarinsa naulakkoon.
Keittiön pöydällä höyrysi koskematon mukillinen kuumaa glögiä. Hellan päällä oli korillinen joulutorttuja. Joulupukki värähti kauhusta nähdessään ne. Hän ei ollut luumuhillon ystävä. Mutta tarkempi silmäys osoitti, että näissä tortuissa ei ollutkaan luumuhilloa keskellä. Hän otti yhden tortun käteensä ja maistoi: appelsiinimarmeladia! Kuka ikinä tässä talossa asuikaan, hän oli varmasti tolkun ihminen. Luumuhillo oli jumalaton keksintö, melkein pahempi kuin homejuusto.
Joulupukki arveli, ettei talon asukas panisi pahakseen, jos hän maistaisi vielä toisenkin tortun. Kävelemisessä kuluneet kaloritkin oli saatava takaisin. Torttua mutustellessaan hän käveli olohuoneeseen. Siellä loimusi takka. Jonkun oli pakko olla kotona, eihän kukaan täysijärkinen jättäisi takkaa palamaan yksikseen keskellä kairaa.
Takan edessä oli vanha keinutuoli. Se oli sopivan leveää mallia, joten Pukki rohkeni istahtaa siihen. Hänellä oli hieman huonoja kokemuksia keinutuoleista, varsinkin uudenaikaiset ovat ihmeellisen kapeita ja niihin kun istui, ei meinannut pois päästä. Siinä nalkissa eivät edes innovatiiviset sukkahousut auttaneet, ne kun laajenivat lämmössä. Muutaman kerran oli jouduttu purkamaan koko keinutuoli Pukin ympäriltä. Noloa ja ikävää on sellainen merkkihenkilölle.
Takkatulen rätinä ja keinutuolin lempeä nitinä saivat Joulupukin rentoutumaan niin, että hän taisi hetkeksi torkahtaa. Hän havahtui siihen, kun eteisen ovi kolahti. Lattialaudat narisivat raskaiden askeleiden alla.
Seuraava asia, minkä Joulupukki näki, oli haulikonpiippu.
Villa Mallio 