Tähän mennessä tapahtunutta: tapahtumapaikalle hallitsemattomasti laskeutuneet erikoisagentit 181 ja 199 olivat jemmanneet Eikka Lundströmistä ja lämpöpeitosta tehdyn poliisikääryleen partioauton takakonttiin.
Ylikonstaapeli Lundström heräsi pimeästä takakontista, eikä ensin ymmärtänyt, missä helvetissä oikein oli. Tunnustelemalla hän käsitti, että pään yläpuolella oli tunkki ja oikeassa kyljessä oli pakki saunakaljaa. Hitto, mitä oikein tapahtui? Lundström muisti vain kyykistyneensä Punton kylkeen, koska halusi esittää Muotkavaaralle pätevää poliisitutkintaa. Vetikö teatteriin kyllästynyt Muotkavaara häntä kuonoon? Se nainen saisi välittömästi lähtöpassit Lapin poliisivoimista.
Lundström kuuli auton ääntä. Joku lähestyi. Voi jumalauta, nyt oli saatava kiinnitettyä tulijan huomio! Lundström paukutti nyrkeillään takaluukkua ja huusi varmuuden vuoksi kuin pistetty sika.
Se auttoi, sillä auto pysähtyi ja kuului pamahdus, kun ovi lyötiin kiinni. Lundström kuunteli korvat höröllä lumessa narisevia askeleita, jotka luojan kiitos lähestyivät hitaasti takakonttia.
Takaluukku avattiin. Päivänvalo tuntui sokaisevalta, vaikka oli sentään kaamos. Eikka Lundström suojasi silmiään ja kuuli, kuinka pelastava enkeli kirosi aika rumasti. Lundström pelästyi, että luukku saatettaisiin paiskata uudelleen kiinni. Poliisi ei ollut kaikille ystävä.
– Ojennas nyt vähän auttavaa kättä, Lundström pyysi näteimmällä äänellään. Valosta ilmestyi öljytahrainen käsi, joka tempaisi hänet pystyyn.
Silloin vasta Lundström tajusi, että auttaja oli Kärpän Aarno, aarteenmetsästäjä. Lundström vilkaisi Aarnon autoa, ruosteista Land Cruiseria. Aarnon ilmeestä Lundström tiesi, että autossa oli jotain. Kenties jostain järvestä ongittuja sota-ajan aseita ja kranaatteja. Lundström oli kerran pysäyttänyt Aarnon Muonion Alkon pihassa rikkinäisen takavalon takia. Hantin penkin alta oli löytynyt vanha, toimintakykyinen kranaatti, jonka Aarno oli juuri naarannut Isolompolosta. Mutta se ei ehkä kuulunut tähän asiaan.
Kärpän Aarno työnsi nortin suupieleensä ja katseli Lundströmiä odottavasti. Lundström puolestaan katseli ympärilleen. Missä oli Muotkavaara? Punapäätä ei näkynyt missään. Oliko hän lähtenyt kävelemään? Sitten Lundström huomasi, että partioauton katolla olleet sukset olivat kadonneet. Jaaha, typykkä oli lähtenyt hiihtoretkelle. Naiset ja niiden aivoitukset.
Kärpän Aarno keskeytti Lundströmin ajatuksenjuoksun rykäisyllään.
– Jospa mä tästä sitten jatkan matkaa, kun miliisi on pelastettu pulasta, ei kestä kiittää…
– Äläpä kiirehdi, sanoi Lundström napakasti. Aarno pelästyi, vilkaisi Land Cruiseriaan ja yritti näyttää huolettomalta.
– Sinä kun olet autoasiantuntija kaiken muun erikoisosaamisesi lisäksi, sanopa mikä tuolle Puntolle on tullut. Sitten saat lähteä, enkä ratsaa sun Lantikkaasi.
Aarno liikahti palvelualttiisti Punton suuntaan ja avasi konepellin. Hetken kuluttua hän heitti nortin lumihankeen ja totesi rauhallisesti:
– Joo. Se on räjäytetty.
– Täh?
– Siihen on käytetty muoviräjähdettä, aika tehotonta kylläkin, veikkaan että peräisin 1970-luvulta.
– Täh?
– Sitä myydään kauppanimellä Semtex. Tää on terroristien suosiossa, koska sitä on vaikea jäljittää. Voinko nyt lähteä?
Eikka Lundström nielaisi viimeisen tähin, eikä antanut Aarnon vielä lähteä. Tilannekuva upposi hitaasti hänen aivosoluihinsa. Terroristien autopommi E8-tiellä, uhri kadonnut jäljettömiin. Muonion poliisilla oli käsissään murha- ja terroriepäily.
Sillä välin kun Muotkavaaran likka hiihteli pitkin rajaseutua, hänen partiokaverinsa saisi poliisin ansiomitalin ja takuuvarman ylennyksen. Täältä tullaan, Sisäministeriön munkkipöydät!
– Miltä kuulostaa poliisiylijohtaja Einari W. Lundström, hymyili Lundström Kärpän Aarnolle.
– Kuka se on?
– Matkoihisi siitä, pönttö, ärähti Lundström. Nyt oli pistettävä täysi hönkä päälle.
Villa Mallio 